Treenaa tosissaan-Tammikuu: Yhteenveto

Viime viikolla viikkokohtainen yhteenveto jäi kokonaan välistä, mutta myöskin viime viikon flunssan takia koko viimeinen viikko meni aika pitkälti pilalle. Viikolla 3 treenit kuitenkin sujuivat suht normaalisti eli treenejä kertyi nelisen kappaletta. Viikko piti sisällään niin kuntosalia, megazonea kuin venyttelyäkin. 

Pakko kyllä myöntää, että kyseisen viikon treenit olisivat voineet mennä paremmin, mutta lauantaiaamun aamuvuoro (herätys klo 5:00) ja sitä edeltänyt uneton yö vähän sotkivat suunnitelmia. Unta en tosiaan saanut koko yönä ja jos olen siinä välissä onnistunut torkahtamaan, sekin on kestänyt maksimissaan alle tunnin. Jaksoin kuitenkin olla sen verran aktiivinen, että lenkkeilin lauantain aamuiseen tapaan töihin, joten ihan täysin tekemättä ei onneksi oltu. Töiden jälkeen oli toki tarkoitus käydä salilla, mutta treenit vaihtuivatkin 4 tunnin mittaisiksi päikkäreiksi. Mieluummin näin, sillä sunnuntainakin oli työpäivä. Megazonen jäseniltakin oli siirtynyt sunnuntailta maanantaiksi, vaikka muuten en olisi sinne kyllä kerennytkään töiden takia.

image

Mites sitten viikko 4? Maanantaina vielä sain kammettua itseni zoneen ja siellä jaksoin jo orastavasta flunssasta huolimatta pelata ihan hyvin. Tiistaista lauantaihin en sitten tehnytkään mitään muuta, kuin parannellut itseäni. Lauantaiaamuna toki juoksin taas töihin ja illalla harrastin e-urheilua Assemblyjen muodossa! Eilen oli myös vuorossa Megazonen jäsenilta, jonne onneksi kuitenkin päätin lähteä. Suureksi harmikseni sykemittarini jäi taas kotiin, mutta eiköhän siellä tullut taas reviteltyä ihan huolella.

image


Kokonaisuudessaan Tammikuussa jäi parit treenit väliin ihan omaa laiskuutta ja aikataulutuksen puutteesta johtuen, mutta muuten olen ihan tyytyväinen. Flunssa olisi toki voinut jäädä väliin, mutta parempi tämäkin nyt kärsiä alta pois. Tosin Assemblyjen jälkeen se on jo miltei perinne, että flunssa iskee viimeistään keskiviikkoon mennessä, joten let's see. Jos jotain hyvää pitää hakea tästä niin ainakin treenit pysyivät monipuolisena. Vielä kun tankotanssin saisi lisättyä ohjelmaan (se on suunnitelmissa torstaina) niin treenit monipuolistuisivat vielä lisää. Sitten alkaakin liikuntakalenteri olemaan melkoisen täynnä, kun viikkoon pitäisi mahduttaa 3 salipäivää, 1-2 zonepäivää ja vielä 1-2 tankotanssipäivää. Tankopäivinä ei luonnollisesti voi käydä salilla, joten tuplatreenejä on luvassa todennäköisesti ainakin sunnuntaisin, sillä tankotreenit on klo 15.40-16.40 ja zone taasen 18-20. 

Ruokavalio meni tänään uudestaan remonttiin ajaksi x, eli aloitin tänään uudelleen vihdoin Bikinichallengen ruokavaliolla. Rasvaa olisi tarkoitus sulatella tässä pikkuhiljaa, sillä olemme tosiaan suunnitelleet ottavamme osaa Advancediin maaliskuusta lähtien. Siinä tavoite on kasvattaa lihasmassaa, joten vähän voisi ulkomuotoa 'siistiä' sitä ennen. 

Mites teidän treenit on rullanneet? :)

Lähetä kommentti

Designed by FlexyCreatives