Karvakaverin ystäväkirja

Näin Saijan blogissa tällaisen ystäväkirjan, joka oli Saijan kohdalla tarkoitettu koiralle, mutta käyhän nämä kysymykset kissallekin. Teukka on usein päässyt ääneen täällä blogin puolella omien päiväkirjojensa muodossa, joten annetaan Teukalle mahdollisuus myös vastata näihin. Teukka kiittää Nemoa haasteesta! ♥

1. Mikä on lempiherkkuasi?
Ehdottomasti Lidlin pihvitikut ja mieluiten Isin antamana. Isi osaa sopivasti leikkiä kanssani silloin kun syödään näitä eli Isi heittää herkkupaloja vuoronperään eteisen ovelle ja makuuhuoneeseen. Minä saan samalla leikkiä suurta metsästäjää ja Isi ja äiti saa samalla hieman hupia päättömästä juoksentelustani. Latzin Partymix käy lahjuksena myös välillä.

2. Oletko koskaan tuhonnut mitään?
Ai että olenko? Lasketaas, ainakin kolmet äitin kuulokkeet, yhden hiiren, iPhonen latausjohdon ja varmasti paljon muutakin. Äitin Invisibobblet ei myöskään pysy ehjänä millään, mutta eihän se musta johdu... Isin tavarat oon jättäny toistaiseksi rauhaan.
3. Leikitkö mielelläsi muiden kissojen kanssa vai oletko tappelupukari?
Olen tavannut äitin ja isin kanssa asuessani vaan yhden kissakaverin ulkona ja se oli sellainen Bengalin kissa nimeltään Dumle. Mun ja Dumlen juttu ei lähtenyt kauheen hyvin käyntiin, sillä itse pakenin äitin syliin sen Dumlen sähistessä mulle. Mieluummin nautin sylistä täysin yksin sisällä ja jätän leikit muille.

4. Missä nukut mieluiten öisin?
Haluaisin kovasti nukkua äitin ja isin kanssa samassa huoneessa, mutta jostain ne on keksiny, että mä muka möykkään liikaa öisin. Eihän se nyt haittaa, että vähän hypin sängynpäädyn päälle tai meikkipöydälle ja tiputtelen äitin kolisevia meikkejä lattialle ja sitten jahtaan niitä? Yleensä nukun siis olohuoneessa joko omassa puussani tai nojatuolilla taljan päällä tai joskus myös saunassa. Etenkin silloin tykkäsin nukkua saunassa, kun isi vielä kuivatti lätkähousujaan lauteilla, mutta nyt sekin ilo on viety multa.

5. Mikä on lempilelusi?
Äitin Invisibobblet ehdottomasti ja niistä etenkin ne tummansiniset. Nykyään en pelkää enää myöskään mulle ostettuja höyhenkeppejä.
6. Jos pöydälle olisi jäänyt makkara ja olisit huoneessa yksin, mitä tekisit?
Jos kyseessä on meetwurstin pala niin todennäköisesti juoksen karkuun. Isi yrittää syöttää mulle niitä aina välillä ja mähän juoksen vaan pakoon. Oon muutenkin kuulemma erikoinen kissa, kun en tykkää makkaroista. No okei, kyllä me äitin kanssa ollaan kovia syömään ilmakuivattua kinkkua.

7. Oletko kova uimaan?
En ole koskaan käynyt uimassa, mutta veikkaisin ettei ois mun juttu kun ulkonakin on vähän ikävä olla. Kävin kyllä just toissapäivänä suihkussa äitin kanssa ja nyt oon kuulemma tosi mintissä. Kuuma suihku on sitten ehkä enemmän mun juttu.

8. Minkälainen olisi täydellinen päiväsi?
Tänään oli aika hyvä päivä, kun ensin katottiin hiihtoa äitin kanssa ja sitten nukuttiin moooonta tuntia. Tosin isi ei oo tänään vielä antanu mulle kauheesti herkkuja, että siinä olis parantamisen varaa. Noi väittää, että oon jossain herkkulakossa hetkellisesti, kun olin oksentanut yöllä matolle ja äiti sitten käveli siihen tietty paljain jaloin. Kattois eteensä.
9. Oletko koskaan saanut kiinni oravaa tai muuta jännittävää saaliseläintä?
No en mä kyllä ole, kun ei oo ollu kauheesti tilaisuuksia. Pisin lenkki ulkona oli ton viereisen talon ympäri ja silloinkin äiti kantoi mua koko matkan. Mun suurin saalis on 3 pihvitikkua putkeen!

10. Minkälainen omistajasi on?
Äiti on välillä vähän tollanen tiukka, kun se koittaa estää mua syömästä mm. sen kukkia. Mähän en tunne sanaa ei, joten siinähän yrittää. Muuten se on ihan jees ja varsinkin sen ison mahan päällä on mukava nukkua nykyisin. Isi ruokkii mut nykyään ja antaa herkkuja, joten kyllähän isi nyt vie voiton tässä skabassa. Tosin isi ei kyllä yleensä halua pelata mun kanssa esim. Hearthstonea kun tuun kuulemma eteen ja painelen nappeja, joita en sais painella. Tää yleensä päättyy siihen, että isi kantaa mut äitin syliin ja laittaa työhuoneen oven kiinni perässään.
Tässä ois siis mun vastauksia tähän hommaan ja mä voisin haastaa mukaan Sose-Isi-blogista Safiirin, Tiukun ja Bastetin. Jättäkää vaan rohkeasti kommenttia, jos haluutte kuulla lisää mun juttuja! ♥ 
  1. voi teukka sinua raukkaa, sinulla tuntuu olevan kovin rankkaa siellä kun kaikkea kielletään! muista että aina voi kiristää äitiä tiedätkyllämillä jos se ei anna sulle tarpeeksi rakkautta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis mitään kivaa ei saa koskaan tehä enkä tajuu miks. Kai ny vähän saa kolistaa esim. yöllä.

      Poista
  2. Haaste vastaanotettu! Toivoo: Safiiri, Tiuku ja Bastet :) :)

    VastaaPoista
  3. Sose-Isin Tytöt muuten tuumivat vielä, että onpas Teukka komea poika :)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana postaus ja suloiset kuvat Teukasta! :) Huomaan muutamia yhtäläisyyksiä meidän Lilli-kisun kanssa. :D Lilli on myöskin tuhonnut mm. kuulokkeet ja muutamat kukkakimput. Lisäksi hän tykkää leikkiä Invisibobbleilla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistokissa siis sullakin siellä tuhoamisesta huolimatta :) Terkut Lillille Teukalta! ♥

      Poista

Designed by FlexyCreatives