Gant Home AW17 Breakfast

Torstaina järjestettiin jälleen Gant Homen aamiaistilaisuus, jossa sain tutustua tulevan kauden uutuuksiin. Esittelyssä oli syksyn sekä talven uutuudet ja pakko on kuitenkin sanoa, ettei tällä kertaa löytynyt niin paljon uutta kuin viimeksi. Gant Homen mallisto on onneksi klassinen ja sopii mihin tahansa vuodenaikaan. Edellisellä kerralla ihastuin kevään ja kesän tulevaan vaaleanpunaiseen ja silloin ounastelinkin, että sitä tulee meiltä löytymään keväällä. Oikeassa olinkin jo silloin ja mm. täältä voit lukea millaisia vaaleanpunaisia juttuja meidän sisustuksesta löytyy.

Ennen showroomille saapumista kävimme Typyn kanssa neuvolassa painokontrollissa ja hienosti tyttö oli taas kasvanut. Pituutta oli 57cm ja painoa 4530g. Neiti osaa myös hienosti käyttäytyä blogitapahtumissa ja hän nukkuikin koko reissun ajan. Näin äiti sai syödä ja valokuvata rauhassa sekä nauttia puolen tunnin ajan omasta ajasta. Showroomilla tuli myös tavattua uusia tyyppejä mm. CinCin!-blogin Mia tuli ensimmäistä kertaa tutuksi :)


Gant Baby pysyy edelleen harmikseni poissa valikoimista, mutta kenties Typylle täytyy hankkia jotain muuta Gantilta. Tuollainen vaaleanpunainen torkkupeitto on äärimmäisen vahva ehdokas Typyn tulevaan omaan huoneeseen, vaikka se ei varmasti vielä vuoteen oikeasti olekaan ajankohtaista. Olen kova suunnittelemaan ja hötkyilemään, sillä tänäänkin Lapsimessuilla Typylle tuli hankittua ties mitä jo valmiiksi. Onneksi toistaiseksi vielä löytyy säilytystilaa kaikelle.

Omissa haaveissani on edelleen Gantin tähtikuvioinen sohvatyyny, mutta ehkä joskus minäkin saan sen. Lexingtonin tyynyn sain hankittua talvella jo kokoelmiini, mutta tähtikuvioinen puuttuu vielä. Ehkäpä siinä olisi seuraavan sisustushankinnan paikka.

Lähetä kommentti

Designed by FlexyCreatives