Valkoista joulun tunnelmaa

Kuinka monen muun mielestä on aivan ihanaa, kun on vihdoin joulukuu? Vihdoin saa kaivaa joulukuuset kellarista ja koristella kuuset. Kaikki jouluvalot on myös ripustettu ja lumihiutaleen muotoiset ikkunatarrat pitäisi vielä asettaa paikoilleen, sitten meidän joulu on siltä osin valmis. Meidän kotoa löytyy tänä vuonna kaksi valkoista joulukuusta, joista toinen on hieman pienempi Eveliinan oma kuusi. Isäntä ei oikein ymmärrä sitä, että miksi ihmeessä joulukuuset ovat esillä joulukuun alusta loppiaiseen (tai kenties jopa sen yli), mutta kyllähän kuusi on tärkein joulun tunnelman luojista kotona.

Meillä oli aiemmin perinteinen vihreä tekokuusi, kunnes viime vuonna sain vihdoin hankittua valkoisen joulukuusen. Vihreä kuusikin on kaunis, mutta valkoinen kuusi tuo aivan oman tunnelmansa kotiin. Meidän valkoisessa kuusessa parasta ovat kiinteät ledivalot, sillä inhoan kuusenkynttilöiden laittamista, sillä aina ne ovat vinossa ja hermothan siinä hommassa menee. Harkitsen kyllä myös vihreän kuusen esille laittamista, sillä esimerkiksi parvekkeellahan meillä olisi sille loistavasti tilaa ja siellä on vielä melko vähän jouluvaloja.

Huomenna lähdemme tyttöjen reissulle Tukholmaan ja pääsemme tutustumaan myös lempikaupunkini joulutunnelmaan. Olemme suunnitelleet ostosreissua Mall of Scandinaviaan ja ruotsalaisten kavereideni instojen perusteella siellä meitä odottaa aivan upeat joulukoristeet. Tukholman keskustan joulutunnelmaankin olisi ihana tutustua, mutta saa nähdä mihin kaikkeen meidän aikamme riittää, sillä eihän niitä maissa vietettäviä tunteja ole kovinkaan montaa.

Nyt jatkamme The Joulukalenterin katsomista sekä nautimme sunnuntaiaamusta perheen kesken <3 Ihanaa jouluista viikonloppua sinne!

Lähetä kommentti

Designed by FlexyCreatives